Kuinka löytää uusi työpaikka: Vieraskynä

Muuttuneet rekrytointiprosessit tuovat uusia vaatimuksia niin työnantajalle kuin työnhakijoillekin.
Kuinka löytää uusi työpaikka

Kenellekään ei varmaan tulee yllätyksenä se, kuinka vaikeaa nykyään on saada töitä. Kilpailu on kovaa, koska avoimia työpaikkoja on paljon hakijoita vähemmän. Päätin kirjoittaa aiheesta ja laittaa kiertoon omat keinoni uuden työpaikan löytämiseksi. Muuttuneet rekrytointiprosessit tuovat uusia vaatimuksia niin työnantajille kuin työnhakijoillekin. Nämä vinkit ovat erityisesti kaltaisilleni luovien alojen ammattilaisille.

Lähdetään liikkeelle perusteista. Jos olet vielä opiskelija, hanki alasi työkokemusta mahdollisimman paljon jo opiskeluaikana. Panosta kuitenkin myös opintoihin. Itse olin korkeakoulussa opiskellessani kaikki kesät töissä. Se oli työlästä ja rankkaa, mutta kyllä kannatti!

Sanomattakin lienee selvää, että kaikkia avoimia työpaikkoja ei todellakaan mainita TE-toimiston mol.fi-sivuilla. Itse asiassa olen sitä mieltä, että kyseisen palvelun yleisyydestä johtuen niillä sivuilla oleviin paikkoihin ei kannata edes keskittyä. Hakijoita on aivan liikaa lähes paikkaan kuin paikkaan. Siinä joukossa on vaikea erottautua, vaikka olisi kuinka satsannut hyvään hakemukseen. Sen sijaan kannattaa etsiä piilotyöpaikkoja, hakea suoraan kiinnostaviin yrityksiin ja panostaa somen aktiiviseen käyttöön: liity erilaisiin työnhakijoiden ryhmiin (esim. ”Hae töitä – verkostoidu – ilmoita työpaikoista – somerekry”, ”TYÖNHAKU vinkit ja palvelut” sekä oman alan ryhmät, kuten ”Työpaikat viestinnän ammattilaisille”), ole läsnä ja kommentoi muiden viestejä, tykkää ja jaa. Tai etsi työpaikkoja suoraan esim. tunnisteella #rekry. Jätä rohkeasti oma työnhakuviestisi! Twitterin ja Facebookin lisäksi käytössä ovat Instagram, Pinterest, Snapchat, LinkedIn… You name it! Jos sinulla on omat nettisivut tai blogi, mainitse niistä. Myös ne tuovat taitojasi konkreettisesti esille. Usein tarvitaan myös portfoliota työnäytteineen.

Kuinka löytää uusi työpaikka -artikkelin kirjoitti Katja. Lue lisää aiheesta suoraa Katjan blogista.

Kirjoittanut: Jarkko

18.4.2016